Eri puolilla maailmaa ihmiset ovat koristaneet itseään ja ympäristöään värein ja symbolein. Kansantaide on eräs soveltavan taiteen muoto. Kuviot ovat olleet yksinkertaisia, mutta yhdistelemällä, kokoa muuttamalla, värityksellä ja erilaisiin materiaaleihin soveltamalla on vuosisatojen myötä syntynyt omaleimaista, alueellista taidetta. Varhaiset metsästäjät ja talonpojat kaiversivat ja maalasivat symboleita kaikkialla maailmassa. Koristelun kohteena olivat henkilökohtaiset työvälineet, asumukset, huonekalut, astiat ja taloustyökalut sekä vaatetus. Yksinkertaisemmat merkit olivat geometrisia; piste, viiva ja ympyrä sekä näiden yhdistelmät edustavat ihmiskunnan vanhinta merkkikerrostumaa esi-historialliselta ajalta ja keskiajalta. Spiraali on esimerkki varhaisesta symbolista, josta tuli merkittävä kulttisymboli ja jonka monet kulttuurit ovat omaksuneet alueelliseen traditioonsa. Pronssikaudelta periytyvä kahdeksan sakarainen tähti erilaisine variaatioineen on suosikki kautta aikojen. Onnea tuova sydän, rakkautta symboloiva Salomonin solmu ja pahalta suojaava Hannunvaakuna ovat vain muutamia esimerkkejä symboleista. Näihin merkkeihin ja kuvioihin uskottiin vahvasti vielä 1800-luvun lopulla, periferiassa vielä myöhemminkin. Tämä kiehtova taikamerkkien maailma ja kansan uskomukset merkkien voimasta ovat olleet inspiraation lähde Matrona-sarjan matkahuovissa, shaaleissa ja tyynyissä.

Kiehtovia kulttuurituotteita


Vernum on yritys, joka valmistaa korkeatasoisia matkamuistoja pohjoismaiden matkailuun. Kohderyhmämme ovat museoiden museomyymälät eri puolilla Skandinaviaa sekä korkeatasoiset matkamuistomyymälät sekä yksittäiset asiakkaat. Tuotteet ovat korkeatasoista käsityötä ja ne ovat viimeisteltyjä. Tuotteen mukana asiakas saa myös tarinan. Materiaalit ovat 100 % luonnonmateriaaleja ja valmistamme tuotteet laadukkaista materiaaleista, jolloin niistä on iloa pitkäksi aikaa.  Olemme panostaneet tuotekehitykseen suunnittelutyössä, jossa tietoisilla valinnoilla avataan Skandinavian kulttuurihistoriaa mielenkiintoisella tavalla. MATRONA-tuotemerkin alle on koottu tekstiilisarja, joka vahvistaa Pohjoismaista identiteettiä ja avaa Pohjolan menneisyyttä myös kauempaa tuleville. Kilpailemme laadukkailla tuotteilla joissa on kulttuurista sisältöä ja henkeä. Matrona -tuotteen omistaja saa tuotteen myötä mukaansa myös palan mennyttä historiaamme, voimaa ja energiaa esi-isiemme elämästä.


Skandinavian kulttuuriperinnöstä olen suunnittelijana nostanut esiin teemoja esihistorialliselta ajalta (mm. viikinkiajalta), keskiajalta ja uudelta ajalta - kansanomaisesta elämästä. Esitteiden tarinat tuovat lisäarvoa tuotteiden ostajalle. Niiden avulla ostaja ostaa palan Skandinavian mytologista ja tarinallista kulttuurihistoriaa.


Matrona-tuotemerkki


Tuotemerkki viittaa alkuäitiin, matroonaan, Pohjolan vahvaan naiseen. Jatulintarha Matrona-sanan alla on ikivanha pronssikauden symboli ja tämä symboli on ollut käytössä eri puolilta maailmaa. Sillä on useampia merkityksiä, mutta useimmiten sen tulkitaan kuvaavan ihmisen elämää matkana, reittinä. Se voi viitata hengelliseen tai konkreettisen elämän reittiin. Logon jatulintarha on Korppoon keskiaikaisen (1450-luvulla rakennetun) kirkon seinämaalauksesta.


Tässä sarjassa kansanomaiset taika- ja varausmerkit ovat pääosassa. Näihin merkkeihin ja kuvioihin uskottiin vahvasti vielä 1800-luvun lopulla, periferiassa vielä myöhemminkin. Tästä teemasta löytyy kiehtovaa kirjoitettavaa kansan uskomuksista ja merkkien voimasta taikamerkkien rinnalle.

Matrona-kokoelma, Hiihtävä suomalaisnainen, keskiaika
Matrona-kokoelma, Kalastaja, keskiaika
Matrona-kokoelma, kahdeksan sakarainen tähti
Matrona-kokoelma, kahdeksan sakarainen tähti


Uusi aika – kansanomainen teema


Keskiaika sarjan pääteemaksi olen valinnut Olaus Magnuksen puupiirrokset. Olaus Magnuksen ja hänen veljensä Johanneksen henkilöhistoria ovat niin mukaansatempaavia ja puupiirroskuvat ainutlaatuisia ajankuvauksia keskiajan kansanelämästä ympäri Pohjolaa ettei niitä voi ohittaa. Taru ja todellisuus sekoittuvat kuvissa mielikuvitusta stimuloivasti.


Keskiaika


Tämän sarjan esikuvat löytyvät Skandinavian vanhimmista kerroksista, kivikaudelta, pronssikaudelta ja rautakaudelta. Tuotteet ovat inspiraatiota esihistoriallisen ajan kalliomaalauksista ja -piirroksista sekä viikinkien kulttuurista eri puolilta Skandinaviaa. Punamullalla maalatut tai kallioon uurretut kuvat kertovat upealla tavalla alueen historiasta. Viikinkien riimukivet kuvineen ja viikinkiajan taide eri materiaaleissa kertoo tekijöidensä taidoista ja maailmankuvasta. Kuvia katsellessa ei voi välttyä pohtimasta niiden merkitystä ja kuvien viestiä. Se tarjoaa puolestaan kiehtovan mahdollisuuden kertoa tutkijoiden käsityksiä kuvista ja rakentaa mielenkiintoisia tarinoita ja tulkintoja kuvien merkityksestä.  Kaikkiin tuotteisiimme liittyy aina oheismateriaalia. Yleensä esite, jossa kerrotaan tuotteen merkityksestä ja historiallisesta taustasta.


Esihistoria

Design: Helbe Pajari

Matrona-kokoelma, ukkosensuoja
Matrona-kokoelma, Kalastaja, keskiaika
Matrona-kokoelma, hirvi, kalliomaalaus Suomen kivikausi
Matrona-kokoelma, hirvi, kalliomaalaus Suomen kivikausi
Matrona-kokoelma, naismetsästäjä, kalliomaalaus Suomen kivikausi
Matrona-kokoelma, Vaunumies, kalliouurros, Ruotsin pronssikausi
Matrona-kokoelma, Hevoskulkue, kalliouurros, Ruotsin pronssikausi
Matrona-kokoelma, Morsiuspari, kalliouurros, Ruotsin pronssikausi
Matrona-kokoelma, Viikinkisolmu, riimukivi, Tanskan viikinkiaika
Matrona-kokoelma, Hyrrokkin, riimukivi, Ruotsi viikinkiaika
atrona-kokoelma, Naamio, riimukivi Tanskan viikinkiaika
Matrona-kokoelma, Lohikäärme, keihäänkärjen koristeaihe, Suomen viikinkiaika
Matrona-kokoelma, Lohikäärme, keihäänkärjen koriste, Suomen viikinkiaika
Matrona-kokoelma, Lohikäärme, miekan säilän koristekuvio, Suomen viikinkiaika
Matrona-kokoelma, Wilhem Valloittaja, keskiaika
Matrona-kokoelma, Wilhem Valloittaja, keskiaika
Matrona-kokoelma, Wilhem Valloittaja, keskiaika
Matrona-kokoelma, mammutti
Matrona-kokoelma, Alkuhärkä, luolamaalaus, Ranskan kivikausi
Matrona-kokoelma, Kiinalainen hevonen, luolamaalaus, Ranskan kivikausi

MATRONA

Matrona-kokoelma, Alkuhärkä, luolamaalaus, Ranskan kivikausi
Kirkonkylä 21710 Korppo Finland   /   vernum@vernum.fi   /   +358 45 113 2827

Linteum - Orarium - Deisis - Matrona
Suunnittelija Helbe Pajari - Yhteistyökumppanit
Vernum mediassa - Uutiset
___
in English
Kirkonkylä 21710 Korppoo   /   vernum@vernum.fi   /   +358 45 113 2827

Linteum - Orarium - Deisis - Matrona
Suunnittelija Helbe Pajari - Yhteistyökumppanit
Vernum mediassa - Uutiset
___
in English
Kirkonkylä 21710 Korppoo   /   vernum@vernum.fi   /   +358 45 113 2827

Linteum - Orarium - Deisis - Matrona
Suunnittelija Helbe Pajari - Yhteistyökumppanit
Vernum mediassa - Uutiset
___
in English
shapeimage_35_link_0
Vernum - paratiisipukuja ja kirkkotekstiilejä